Avainsana: Kesätapahtumat

Pyrimme tukemaan hankealueidemme yhteisöllisyyttä monin tavoin. Puolangalla sponsoroimme muun muassa Askanmäen kesäteatteria, joka on järjestänyt näytöksiä jo 1980-luvulta lähtien. Lähdimme katsomaan tänä kesänä esitettävää Onnellinen perhe -näytelmää, jossa myös tuulivoimalla on oma osuutensa.

Kesätapahtumakiertueemme on tuonut meidät Puolangalle, jossa pääsemme nauttimaan myös Askanmäen kesäteatterin annista. Olemme tukeneet Askan Ahertajat ry:n pyörittämän teatterin toimintaa osana tuki- ja sponsorointikäytäntöämme, jolla pyrimme edistämään hankepaikkakuntiemme yhteisöllisyyttä. Tukea voivat hakea kaikki paikalliset yhdistykset, jotka järjestävät asukkaiden hyvinvointia tukevia tapahtumia, hankkeita tai muita yhteisöllisyyttä edistäviä toimintoja.

Tänä kesänä Askanmäellä nähdään Markku Hyvösen käsikirjoittama ja Hilkka Oikarisen ohjaama hullunkurinen komedia Onnellinen perhe. Näytelmä käsittelee rakkautta, jonka voima saa ihmiset toimimaan mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Esitykseen on sisällytetty myös runsaasti muita teemoja, jotka puhututtavat puolankalaisia. Esimerkiksi tuulivoimaan ja sen aikaansaamaan vilkkaaseen keskusteluun viitataan näytelmässä tiuhaan, ja myös OnlyFans sekä Airbnb-toiminta ovat näkyvillä.

– Käsikirjoitukseen on nivottu onnistuneesti ajankohtaisia puheenaiheita, ja esitys on aidosti hauska. Itseäni nauratti erityisesti viittaus Ukonkankaan tuulivoimahankkeeseen, kertoo Winda Energyllä maankäytön asiantuntijana työskentelevä Hannu Haavisto.

Onnellinen perhe kertoo tarinaa rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta. Näyttelijät Eeva Mäkeläinen (vas.) ja Juha Ylitalo (etuala) odottavat runsasta kävijämäärää myös tänä kesänä.

Askanmäen kesäteatterin maine on kiirinyt pitkälle, mistä kertoo myös teatterin vuosittainen kävijämäärä: viime vuonna kävijöitä oli noin 3000, ja tämä kesä jatkanee samalla linjalla, ounastelevat Onnellisen perheen näyttelijät Eeva Mäkeläinen, Juha Ylitalo ja Martti Köngäs. Tämänkin vuoden näytelmästä on tullut jo hyvää palautetta, vaikka esityksiä on takana vasta yksi.

– Yleisö on kuulemma tykännyt todella paljon, Mäkeläinen kertoo.

– Täällä on myös kiva näytellä, kun tämä miljöö on niin ainutlaatuinen, Ylitalo lisää viitaten Askanmäen pihapiiriin, jota ympäröivät rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta.

– Paikka mahdollistaa monenlaisten asioiden hyödyntämisen näytelmissä. Joskus lavalle on tuotu muun muassa hevosia, muistelee Köngäs.

Myös tuulivoima näkyy tänä vuonna Askanmäen kesäteatterissa Lupposen veljesten vuoroin vastustaessa ja puoltaessa Puolangan tuulivoimasuunnitelmia. Taustalla Martti Köngäs, joka esittää näytelmässä kunnanjohtajaa.

Haastatelluista näyttelijöistä on hienoa, että tuemme tuulivoimakehittäjänä alueen kulttuuritoimintaa. Winda Energyn myöntämä tukiraha on käytetty äänentoistolaitteisiin. Näyttelijöille nimittäin ostettiin uudet mikit, joiden äänenlaatu on parempi aiempiin verrattuna.

– Oli tärkeää saada uudet äänentoistolaitteet, jotta näytteleminen ei mene huutamiseksi, Ylitalo toteaa.

Onnellinen perhe naurattaa yleisöä Askanmäellä heinäkuun ajan. Tarkemmat esitysajat on listattu Askanmäen kesäteatterin Facebook-sivuille. Suosittelemme näytelmää lämpimästi kaikille komedian ystäville!

Haluatko hakea tuki- tai sponsorirahoitusta hankepaikkakunnallamme toimivaa yhdistystäsi varten? Lähetä viestiä hankevastaavalle, niin otamme asian käsittelyyn!

Winda Energy osallistuu tänä vuonna useaan kesätapahtumaan ympäri Suomen. Tule moikkaamaan meitä, kun saavumme paikkakunnallesi!

Kesätapahtumakiertueemme starttasi Etelä-Pohjanmaalta, kun osallistuimme 8.-9. kesäkuuta järjestettäville Teuvan markkinoille. Paikan päällä Winda Energyä edustivat muun muassa Siltanevan tuulivoimahankkeen projektipäällikkö Edgar Kekkonen sekä analyytikkomme Joonatan Mustonen.

Edgarin ja Joonatanin mukaan markkinoilla kävi kova kuhina, vaikka sää olikin vaihteleva. Ajoittaisista sadekuuroista huolimatta Winda Energyn pisteellä vieraili useita markkinakävijöitä, joiden kanssa keskusteltiin tuulivoimasta monelta eri kannalta.

– Ehdimme viikonlopun aikana käydä useita hyviä ja rakentavia keskusteluja paikallisten kanssa. Kaiken kaikkiaan oli mukavaa osallistua tapahtumaan, Joonatan kertoo.

Joonatan Mustonen otti ihmisiä vastaan Teuvan markkinoilla.

Otamme kesän aikana osaa useaan muuhunkin tapahtumaan hankepaikkakunnillamme tai niiden lähistöllä. Alla olevasta listasta käyvät ilmi kaikki tilaisuudet, joihin osallistumme. Tervetuloa tapaamaan Winda Energyn edustajia pisteellemme!

Winda Energyn kesätapahtumakiertueen aikataulu

Kesäkuu

8.-9.6. Teuvan markkinat, Teuva.

28.-30.6. Rautavaarapäivä, Rautavaara.

Heinäkuu

5.7. Pudasjärven markkinat, Pudasjärvi.

6.7. Puolangan kesäjuhlat, Puolanka.

6.7. Rautio-viikko, Kalajoki.

12.-13.7. Kihupäivät, Pyhäjärvi.

13.7. Alavieska-päivät, Alavieska.

20.7. Parikkalaviikko, Parikkala.

20.7. Tavastkengän kyläpäivät, Pyhäntä.

26.7. Kukkomarkkinat, Kivijärvi.

Elokuu

3.-4.8. Hillamarkkinat, Ranua.

24.8. Perttulinpäivät, Pyhäntä.